Pikkujoulukutsuja satelee. Melkein kaikkiin menen. Tänään en mennyt. Jotain flunssan tapaista pyörii kurkussa ja niskassa. Flunssalääkettä piti ottaa jo aamulla, että jaksoin kuntosalille.

Käytin vauvelin tänään muskarissa, kun äitinsä oli lääkärissä käymässä. Ei vauveli suostunut sylissä istumaan ollenkaan, aina punkesi itsensä ylös. Kun olisi pitänyt käsiä taputella laulun mukaan, hän tarttui minua käsistä ja oli heti taas seisomassa. Se oli kiva leikki, kun vauvelit siirrettiin keskelle salia yhteen rykelmään ja äidit, isä ja mummo (minä) ottivat kiinni isosta kuituliinasta, jota sitten nostettiin ja laskettiin ihan vauveleiden kasvojen lähelle. Meidän vauveli kikatti aikansa kunnes kyllästyi ja lähti tutustumaan viereiseen vauvaan, joka makasi kaikessa rauhassa paikallaan.

Muskarin jälkeen kävin Tiimarissa heräteostoksilla. Hopea ja kulta tusseja ostin ja kortin pohjia sekä kultaisia tähtiä ja lumihiutaleita sekä liimaa, Muistin, että rakastan askarteluja. Ja kyllähän vauveli pian kasvaa askartelemaan mummon kanssa.

Käytiin pojan kanssa eilisiltana autoajelulla, että hän saa vähän tuntumaa, kun meni tänään ajotunnille. Ajelutin poikaa pimeällä metsätiellä, kesän jälkeen hän ei ole ajanut. Hyvinhän se metsäajelu meni, vaikka minua tietysti jännitti. Oli kuulemma autokoulun kaupunkiajokin ihan hyvin sujunut. 
Käytiin ostamassa pojalle vaatteitakin, farkut ja villapaita ja niin on taas komea poika. On kai lähdössä johonkin, kun laittelee itseään.