Kaikkea jännää ja mielenkiintoista on muutaman päivän aikana tapahtunut, mutta mitäpä niistä. Minua jäi vaivaamaan suhteeni omaan anoppiini, kun luin Elma-tädin vuodatuksen kokemuksistaan oman anoppinsa kanssa.

Eka anoppini oli schizofreenikko. Ensimmäinen mieleeni jäänyt kohtaaminen hänen kanssaan tapahtui näin:

Olimme poikakaverini kanssa pistäneet juuri välit poikki eikä meidän pitänyt enää koskaan olla tekemisissäkään. Poikakaverin perheestä yksi poika oli lähetetty Ruotsiin sotapakolaiseksi ja hän tuli käymään lapsuuden kodissaan. Perheestä kukaan ei osannut puhua ruotsia ja tämä poika (jonkun verran yli kaksikymppinen) ei osannut puhua sanaakaan suomea. Abiturientti-morsian haettiin hätiin.

Oli kesä, oli lämmintä. Tuleva anoppini kulki pihalla paljain jaloin ja hiukset levällään, yleensä hän käytti nutturaa. Hän ei laittanut perheelle ruokaa, kuljeskeli vain omissa maailmoissaan. Mutta pojat olivat tottuneet näihin kausiin ja hoitivat perheen huushollia.

Mökki oli pieni ja harmaa, vain tupa ja kamari. Ulkorakennuksessa olimme poikakaverin kanssa aiemminkin yöpyneet ja yöksi nytkin jäin. Kun olisin illalla laittanut voidetta kasvoihini, en löytänyt voidepurkkiani mistään. Seuraavana aamuna kysyin anopiltani, onko hän nähnyt sitä. Hän oli kuulemma levittänyt koko purkin sisällön nilkkoihinsa. Hän näytti minulle nilkkojaan, jotka olivat pahasti ahavoituneet. Kysyin, oliko voiteesta apua. Oli kuulemma tuntunut hyvältä.