Aamulehden päivän sitaattina on Marjut Lindbergin kolumnissaan Helsingin Sanomissa kirjoittama "Ei yksikään lapsi voi päättää, haluaako syntyä ja jos haluaisikin, niin vanhempiaan lapsi ei pääse valitsemaan"

Katselin tiistaina 4D Ihmevauva -ohjelmaa, jossa kerrottiin tutkimuksista, joita oli tehty alle 26-viikkoisina syntyneille lapsille. Siinä oli seurattu lasten kehitystä kouluikään saakka. Normaalisti raskaus kestää 40 viikkoa. Nykytekniikalla jopa 23-viikkoiset sikiöt voidaan pelastaa elämälle. Vauveli painaa tuossa vaiheessa puolisen kiloa. Mieti puolen kilon margariinirasiaa! Ne pikku rääpäleet olivat tosi vaikuttavan näköisiä isoissa keskoskaapeissa hengityslaitteissa ja tiputuksessa. Itse asiassa järkyttävän näköisiä.

Vain muutamista tutkimuksessa mukana olleista tuli normaaleja lapsia. Suurimmalla osalla oli jonkinasteisia kehitysongelmia. Toiset olivat erittäin pahasti kehitysvammaisia, toisilla ilmeni oppimisvaikeuksia.

Vanhemmat olivat tässä dokumentissa paljon esillä. Jotkut äidit olivat sitä mieltä, että jos nyt saisi ratkaista, annetaanko vauvalle tehohoitoa, jotta hän selviää elämään, niin he eivät enää ottaisi sitä riskiä. Toiset olivat sitä mieltä, että elämää on suojeltava kaikissa muodoissaan. Yksi äiti, jonka lapsi oli aivan normaali, oli joka päivä kiitollinen ja ihmeissään, että tytär selviytyi.

Lopuksi lääkäri sanoi, että ratkaistavana siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy, on ainoastaan se, autetaanko häntä hengittämään vai ei. Jos ei auteta, lapsi nukkuu hiljaa pois  ja tehtyjen tutkimusten valossa se olisi useimmissa tapauksissa oikea ratkaisu.

Tämä dokkari pisti pantteri-mummelinkin ajattelemaan, onko hintaan mihin hyvänsä säilytettävä elämää. Ja miten pitäisi muistaa joka päivä olla kiitollinen terveistä lapsista ja lasten lapsista.

Varmasti vanhemmat, joilla on vammaisia lapsia, iloitsevat heistä yhtä paljon kuin terveiden lasten vanhemmat. Vammaisten lasten vanhemmat ovat mielestäni sankareita. On vaikea kuvitella, mikä satuttaisi enemmän kuin oman lapsen kohtalo.

Mutta onko aivan pakosti tehtävä ratkaisuja, joihin nykytekniikka antaa mahdollisuuden. Aikaisemmin hyväksyttiin se. että heikommat yksilöt eivät selviytyneet. Silloin kyllä tehtiin lapsiakin aivan eri määriä kuin tänä päivänä. Jollekin äidiksi kovasti haluavalle vammainenkin lapsi on tietysti parempi lapsi kuin ei mikään lapsi. Mutta itse en tuohon tieten tahtoen ryhtyisi enkä omia lapsiani siihen kehottaisi.

Sitten toinen osa tuosta päivän sitaatista: vanhempiaan ei pääse valitsemaan. Tässä viittaan vain aikaisemmin käytyihin keskusteluihin "Kauhukakaroista", joiden perheisiin Super-Nanny on kutsuttu tilanteet ratkomaan. Ja muutenkin se on ehkä toisen postauksen arvoinen aihe.