Vauveli ottaa ensi askeleitaan. Hän on nyt 10,5 kk. Itse irroittaa kätensä ja sitten ottaa nuo ihanat 3-4 askelta. Ja nauraa. Ja tekee sen uudelleen. Voi miten ihana sitä on katsoa ja nauraa mukana. Eilinen pulkka-ajelu kirvoitti myös naurut vauvelilta. Hän oli eka kerran pulkan kyydissä. Kaikki koirat ja autot ja traktorit olivat hänestä niin ihmeellisiä, pää pyöri kuin väkkärä ja pipo oli vinossa.

Sain jännityskertomuksenikin kirjoitettua. Viilasin ja viilasin. Lopulta on vain todettava, että nyt saa olla. Pitää vielä tulostaa se. Ja Eevankin kertomus. Huomenna sitten kuullaan kritiikit teoksistamme. Lumen Taju oli meidän "Läksykirjamme". Minulta jäi 100 sivua lukematta, kun en jaksanut enää kiinnostua sen jälkeen, kun mielenkiinto lopahti kerran. Juuri tänään on lehdessä ollut uutinen, että Peter Hoegilta ilmestyy uusi kirja ensi kerran vuoden 1992 jälkeen. Loistava kirjoittaja hän on, sitä ei käy kieltäminen. Mulla oli vain liian pitkiä taukoja lukemisessa enkä enää päässyt imuun. Palautin kirjan jo kirjastoon,

Aivan väkisin pysyttelen mukana luku- ja kirjoituspiirissä, etten kadota tatsia. Joskus tulen sitä vielä tarvitsemaan.

Aamulla on lähdettävä klo 7 bussiin, joten ei tässä kauan jaksa valvoa. Tai tietysti jaksaa valvoa, mutta ei jaksa herätä. Krisse pitää katsoa.