Veli soitteli. Hän on mennyt saarimökillemme ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Matkaa sinne on hänellä niinkuin minullakin 350-400 km. Ei sinne ihan viikonloppureissuja viitsi tehdä. Mökki on seisonut sijoillaan Saimaan rannassa vuodesta 1964, jolloin isä sen rakensi. Onhan siihen ympärille rakentunut myöhemmin muutakin. Tämä on sisarusten (3 kpl) yhteinen paratiisi vailla mukavuuksia. Siellä eletään luonnon ehdoilla ja jokainen käynti siellä on hengissä selviytymisleiriä.

Viime vuosina olemme kylläkin päässeet tontin reunaan autolla, koska saareen on tullut lossiyhteys. Mantereeseen lähin matka on 4 km meidän rannasta. Lossi on toisessa päässä saarta, sieltä on lyhyempi matka mantereeseen. Ennen lossia tultiin suur-Saimaan yli veneellä oli sää mitä oli, 4 km aallokossa pienellä perämoottoriveneellä ei aina ollut herkkua minulle - veljeäni säät eivät hetkauttaneet, hän tuli aina yli. Minä olen ollut onnellinen autoyhteydestä, veljenikin nyt meni autolla - ihme ja kumma. Eipä hän muuten olisi päässytkään, onhan vene omassa rannassa eikä mantereen puolella

Mökki on pärjännyt hyvin viime talvena, kertoi veli puhelimessa, eivät olleet oravatkaan fyllejä vieneet. Aitan ovi oli auki, varmaan meiltä jäänyt, mutta ei siellä kukaan ole käynyt. Veljellä oli sauna lämpiämässä. Lämpötila rannassa  9 astetta ja vettä sataa - ei siis mitään herkkua sään puolesta. Mutta saunan jälkeen kun istuu höyryävänä verannalla ja katselee Saimaalle, olotila on onnellinen, sen tiedän.