Sama päivä edelleen 3.1.07. Kunpa olisin voinut kuvata ihan vapaasti. Mikään muu ei estänyt, vaan muistikortti: 512 MB. Kaikki tähän saakka otetut kuvat olivat muistikortilla ja vielä monta päivää matkaa jäljellä. Aloin siis säästellä korttitilaa.

Muistaakseni 4.1. kävin kuitenkin ostamassa 1 gigan muistikortin ja olisin halunnut niin kovasti palata takaisin Valbellaan ja käydä siellä Rothornilla. Sääolosuhteet kuitenkin muuttuivat jälleen huonommiksi ja lisäksi oli vielä toinen ja kolmaskin syy.

Meillä ei ollut poikani kanssa matkavakuutuksia ja kun siskoni mies kuuli, että poika oli ollut ilman vakuutuksia mäessä, hän oli aivan kauhuissaan. Minä tietysti säikähdin niin paljon, että päätimme olla menemättä uudelleen...
Alpeilla ei ollut tuohon aikaan vielä paljon lunta, sinne oli juuri satanut ehkä metrin verran ja kiviä sekä muuta maastoa oli vaarallisesti esillä. Mm. 2.1. oli joku helikopterilla haettu mäestä, kun oli lyönyt päänsä kiveen.

Ja olihan se aivan tolkuttoman kallista. Yksi päivä vuokravehkeillä hissimaksuineen oli noin 100 Eur. Lisäksi automatkat sinne ja takaisin...

Edelliset kuvat Rothornille päin olivat ihan sumuisia, myöhemmin iltapäivällä siellä oli jo näin kirkasta. Silloin harmitti, etten ollut mennyt hissillä ylös! Tuossa vaiheessa olin kuitenkin sitä mieltä, että palaamme toisena päivänä.

391671.jpg

Pian aurinko laski Alppien taakse.

391672.jpg

Jäällä oli maastohiihtolatuja

391674.jpg

Tässä kuva samasta kohdasta päinvastaiseen suuntaan:

391677.jpg

Näin viehättävä punainen pilvi oli yhden huipun ympärillä, kun tulin ulos appivanhempien "majalta". Majat ovat osakehuoneistoja tällaisissa taloissa:

391678.jpg

Kili-kili-kili. Hevoskyytiä oli tarjolla järven ympäri.

391681.jpg

Sveitsin vanhin kaupunki Chur auton ikkunasta iltavalaistuksessa.

391683.jpg

Ja tunnelit olivat pilkkopimeitä paluumatkalla kuten koko ajomatkakin.

391686.jpg