Onhan tää ihanaa, että on tekemistä ja menoa. Mutta välillä vähän nyppii, kun en ennätä edes viime viikolla pestyjä pyykkejä lajitella tai siis miksen ennättäisi vaikka illalla kymmenen jälkeen. Olen kuitenkin niin nuutunut ja väsynyt, että istun telkkarin ääressä vähän aikaa ja käyn nukkumaan. Useina päivinä olen kotona vasta kymmeneltä illalla.

Maanantaisin (siis tänään) lähden jo 9.25 (siis tunnin kuluttua). Ensin on puolitoista tuntia opetusta itsellä, sitten vaihdan paikkaa. Menen venäjän tunnille ja digikuvauskurssille. Sitten on tunnin tauko, jonka vietän opettajien huoneessa. Sitten kävelen omalle opetuspaikalleni, jossa minulla on kaksi ryhmää, ts. kolme tuntia opetusta. Kotona olen tänään harvinaisen aikaisin ts. klo 20.30.

Tiistaisin kun on vain yksi iltaryhmä, olisi periaatteessa aikaa muuhunkin kuin opetuksen vaatimiin kirjallisiin töihin. Joita on tosi paljon, muutakin kuin päiväkirjat. Olen kuitenkin luvannut, että tiistaisin hoidan poikia, että tytär pääsee salille jumppaan. bodypumppiin tai kuntosaliin yms.. Jatkoin tammikuussa "Oman tarinan kurssia", joka olisi tiistaisin, mutta se nyt taitaa jäädä, kun kaikkea ei kerta kaikkiaan ennätä tehdä. Jonain päivänä pitää käydä kaupassakin ja kauppapäivä on minulla nyt tiistai.

On tämä kuitenkin mukavampaa kuin kotona löhöily.