Tämä päivittäinen kirjoittaminen tekee hyvää kirjoitusharrastukselleni. Aikaisemmin - siis ennenkuin mies jäi eläkkeelle - kirjoitin joka aamu. Olin hyvässä vireessä kirjoitusteni kanssa. Kävin kirjoituspiireissä, kirjoitin fiktiota. Sain jopa kirjoituskilpailuissa palkintoja. Hyvän ohjaajan opastuksella koin jopa edistyväni. Saatoin kirjoittaa joka aamu, kun mies lähti töihin ja lapset kouluun ja minulla oli iltatyö. Harrastin aktiivista kirjoittamista kymmenisen vuotta. Tekstejäni on antologioissa ja eräässä kirjassakin.

Viitisen vuotta sitten mies jäi ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle keskisyvän masennuksen takia. Minun aamurauhani häiriintyi pahasti. En ollutkaan enää yksin. En kerta kaikkiaan saanut kirjoitettua mitään aamuisin eikä muihin päivän aikoihin kirjoitus ottanut sujuakseen. Niinhän siinä sitten kävi, että olin itsekin mielenterveystoimistossa - en vain jaksanut enää. Muutamalla keskustelukerralla pääsin tolpilleni, mutta kirjoitus ei ottanut sujuakseen. Toimitin lehteä, joten asiakirjoittaminen jatkui koko ajan.

Tänä aamuna minusta tuntuu erittäin hyvältä, että olen tässä taas. Vaikka tämä nyt aluksi on tätä päiväkirjahöpinää, niin eiköhän sieltä jotain muutakin ala tulla. Olen edelleen kirjoittajaryhmässä mukana, vaikka en ole pystynyt sinne tasoistani tekstiä tuottamaan aikoihin. Oikeastaan tuohon Heinäkuu tekstiin olen tyytyväinen, paitsi, että sitäkin voisi laajentaa. Seuraava tapaaminen on helmikuussa ja aiheena on rikos.