Eilisen oivallukseni jälkeen huomaan ajattelevani tapaamiani ihmisiä toisella tavalla. Eilen ajattelin miehestäkin, joka tätä kerrostalon kaaoshuoneistoa kanssani jakaa, että onkohan se mun ystävä. Kauheesti me ainakin otetaan yhteen - onko se sitten ystävyyttä... Tyttären luona kävin eilen, kun sen mies on nyt katkolla. Tytär on tytär ja sen lapsi on mummon kulta. Poika, joka kotona asustelee, on sama vähemmän ongelmainen nuori ellei siihen lasketa peliriippuvuutta, joka taas huolestuttaa miestä ihan suunnattomasti. Siis lapseni.

Kun menin linja-autoon, niin viereeni tulikin ihan oikea ystäväni. Harvemmin häneen bussissa olen törmännyt, liekö koskaan. Ja päätimme taas mennä pizzalle. Siis päätimme taas. Pizzalla olemme käyneet vain kerran aikaisemmin ainakin 15 vuotta kestäneen ystävyytemme aikana.

Tunnilla olen opettajan roolissa, vaikka hauskoja opiskelijat ovatkin ja meillä on ihan lystikästäkin. Tuntien jälkeen mentiin joka maanantaiseen harjoitukseen U-M:lle. Katselimme Hesan näytöksestä tehtyä videota, nautiskelimme teetä ja päätimme mennä lauantaina M:lle amerikkalaista opetusdvd:tä sekä kesän juhlista tehtyä dvd:tä katselemaan. Tanssia emme harjoitelleet. Tässä olivat ystävät koolla.

Nyt muistan, että ne, jotka kesällä olivat mukana juhlissa, ovat todellisia ystäviä. Ne, jotka eivät tulleet, eivät tosiaankaan edes ole ystäviä, vaikka olen nyyhkytellyt heidän välinpitämättömyyttään.