Lapset eivät saaneet mennä parantolan puolelle. Siellä oli tubipotilaita ja paras suoja tubia vastaan oli tietysti olla mahdollisimman kaukana tuberkuloosia sairastavista ihmisistä. Mikä on lapsista kiinnostavinta? Se tietysti mikä on kiellettyä.

Perustimme Heidin kanssa viihdytysjoukot. Menimme potilashuoneisiin ja lauloimme potilaille, se oli meistä kamalan hauskaa, koska potilaat tulivat niin iloisiksi, että meinasivat tikahtua naurussaan limoihinsa ja saatiin me siitä rahaakin. Ei me osattu kuin yksi laulu "Ajetaanpa poijaat kyyrillä, kyllä valtio kyyrin maksaa, valtion tallis on semmoinen humma että kyllä se juosta jaksaa". Kumpikaan meistä ei ollut varsinainen laululintunen, mutta kova ääni oli kummallakin.

Kerran päätimme ryhtyä hissitytöiksi. Parantolan hisseissä oli sellaiset kolisevat ristikko-ovet, jotka vedettiin sivulle ja toinen ovi, joka avattiin ulospäin. Parantola oli kahdeksan kerroksinen ja hissit kolisivat kerroksesta toiseen yhtä mittaa. Me seisoimme hississä, kysyimme tulijalta, mihin kerrokseen hän haluaa mennä ja sitten painoimme hissin nappia. Tätä jatkui kohtalaisen tovin, kun sitten erään kerran hissikuljetus oli alimmaiseen kerrokseen ja meidän äiti oli oven ulkopuolella.

Lumpustelevien parien seuraaminen oli hauskaa. Aina kun huomasimme, että pari lähti metsään päin, me hiippailimme perässä, ryömimme pitkin pusikoita ja näimme monta himokasta kohtausta metsän siimeksessä. Niille naurettiin ihan kippurassa.