Nousin neljältä, kun en saanut enää nukutuksi. Nyt ei ollut edellisen yön kaltaisia häiriötekijöitä - kunhan vaan ilman aikojani heräsin. Eikä yhtään ota aivoon, että unet jäivät lyhyiksi. Menen vielä nukkumaan, kunhan ensin kirjoittelen eilisistä.

Laitoin salin ovet lukkoon lähtiessäni ja tulin pukuhuoneeseen. Pukukopin avain oli kädessä ja kännykkä toisessa. Vasta pukuhuoneessa huomasin, että kaikki muut tavarat, myös talon avaimet olivat jääneet lukkojen taakse saliin. Talossa ei ollut vahtimestaria eikä iltavalvojaa, koska vuosi sitten siirryttiin omatoimiseen valvontaan.
Sain päällysvaatteet ja ulkokengät ym. vaihdettua. Jos minulla ei olisi ollut pukukopin avainta, olisin treenivaatteissa joutunut lähtemään yön selkään.
Ystävällinen oppilaani antoi minulle kolikon, että pääsen bussilla kotiin. Lähdin talosta ulos, kaivelin taskujani ja huomasin, että se kaksi euroa jäi sinne pukuhuoneen penkille... Onneksi vielä kaksi oppilastani oli pihalla ja sain heiltä uuden kolikon. Pääsin siis bussiin. Matkalla mietin, miten pääsen sisälle kotiin. Kotiavainkin kun oli tietysti siellä salissa olevassa repussa.
Soitin kotiin - kukaan ei vastannut. Soitin miehen kännykkään. Hän oli työväentalolla Heinäluomaa tapaamassa.
Soitin tyttärelle, että tulen hakemaan avaimen. "Ulko-ovi on kiinni", hän sanoi, "heitän ikkunasta."
Ennenkuin ennätin tyttärelle saakka, mies soitti: "Käänny kotiin, olen lähdössä työväentalolta ja olen viidentoista minuutin kuluttua kotona". Inhoan kävelemistä, mutta raahauduin viimeisillä voimillani kotiovelle.
Jalkojani särkee kävellessä, mutta ei tanssiessa.