Ihmeen sopeutuvainen sitä on vanhempikin ihminen, kun olosuhteet muuttuvat. Sopeutuminen on hidastunut, mutta tapahtuu pikku hiljaa. Ensin sitä on melkein vihainen, kun eivät asiat ole enää ennallaan. Muutosvastarinta on murrettava, että pääsee eteenpäin.

Viimeisen vuoden aikana elämässäni on tapahtunut isoja asioita.
- nuorimmainen on ollut armeijassa ja muuttanut pois kotoa
- keskimmäiselle on syntynyt uusi perheenjäsen
- vanhin on muuttanut Suomeen pysyvästi ja yrittää sopeutua perhe-elämään - tosin aika kaukana minusta
- miehellä on todettu monta sairautta
- huomaan, että muistini on alkanut heiketä

Nyt on tullut aika laittaa oma elämä uuteen järjestykseen. Olen aloittanut sen tyhjentämällä huushollia lasten jättämistä tavaroista. Se sujuu odotettua hitaammin. Monelle päivälle tulee yllättäviä muita juttuja, jotka siirtävät tyhjennystä. Olen kuitenkin niin hyvässä alussa, että jatkukoon vaikka vuoden, jos teen tunti kaksi kerrallaan. Omatkin tavarat vähenevät tässä rytinässä... saisinpa miehenkin tähän mukaan, mutta ei, hän vain puhuu, ei tee.

Olen ihmetellyt itseäni: miksi en ole laittanut pojan huonetta itselleni kuntoon. Olisi luullut, että se olisi ensimmäinen projektini.. Kun asiaa tarkemmin ajattelen, niin minulla ei ole tainnut olla omaa huonetta koskaan. Ainoastaan lyhyet alivuokralaisajat parikymppisenä olin omassa boksissa. En yksinkertaisesti ole tottunut omaan tilaan. Olen aina jakanut tilani muiden kanssa.