Vaikka tuo viikonloppukertomus on vielä kesken, niin nyt on ihan pakko kirjoittaa muusta asiasta.

ITÄMAISEN TANSSIN NÄYTÖS

Huomenna on se päivä, joka on vain kerran vuodessa. Tanssijat pukeutuvat rooliensa edellyttämiin asuihin, hiukset ja meikit ovat timmisti, korut kimaltelevat. Musiikki ja tanssi. Yleisö näkee työn tuloksen.

Työtä, työtä, työtä. Ei vain tansseja, vaan näytös teettää kovasti paljon muutakin työtä, sen tietää jokainen, joka järjestää näytöksiä. Tähän on valmistauduttu vuoden ajan, harjoitukset ja taustatyö ovat tiivistyneet syksyn tultua. Yleisö näkee vain sen huipun, jonka takana on monenmoista valmistelu- ja taustatyötä, monia ongelmia on yritetty ratkoa ja on yritetty toimia sopuisasti, vaikka kaikki ei aina sujukaan kuin tanssi.

Monilla meistä on yhdentoista vuoden kokemus näytösten järjestämisestä, joten emme ole ensikertalaisia. Eilen oli kenraaliharjoitus, joka ei vielä ollut siinä kunnossa, että yleisö olisi voinut sen katsoa.

Olen varma, että huomenna kaikki loksahtaa kohdalleen kuin unelma.
Itseä vähän jänskättää, kun ensin aamulla olen toisessa kaupunginosassa pitämässä kaksi opetusryhmää, sitten kiiruhdan lavahaiksi viiden tanssin ajan ja sitten vielä yhtä opetusryhmää pitämään toiselle puolelle kaupunkia. Saatanpa olla illalla vähän väsähtänyt.