Ilmeisesti stressikerroin nousee, koska kello neljä tänä aamuna silmät olivat jo kirkkaat. Harmitti, koska olisin voinut vielä kolme tuntia nukkua. Pyöriskelin puolisen tuntia sängyssä, nousin ylös, luin lehdet, menin takaisin vuoteeseen, pyöriskelin puolisen tuntia ja nousin kahvin keittoon.

- Oman ryhmän tanssiharjoitukset tiivistyvät itäisen maan matkan lähestyessä, eilinen harjoitus alkoi pyöriä mielessä
- Tanssinäytelmän harjoitukset ovat tiivistyneet huomisen ensi-illan edessä
- Tyttären poika sairastelee ja tytär tarvitsisi äidin apua, en ole viime päivinä voinut antaa kuin puhelinkonsultaatiota
- Poika on löytänyt tyttökaverin ja kinuaa rahaa elokuviin ja bensaan ja minulta on pankkikortti hukassa
- Mies stressaa kirkolliskokousvaatteidensa ja veneen kunnostamisen kanssa
- Yhdet keskeneräiset kotisivutkin jurnaavat päässä
- Saamarin veroilmoitus olisi vielä kaikessa tohinassa tehtävä
- Viimeiset opiston päiväkirjat ja matkalaskutkin on tekemättä ja palauttamatta - hohhoijaa
- Minä vain istun ja ajattelen onnellista lapsuutta.....

Kuinka parantolan autolla ajettiin asioilla ja olin usein kyydissä. Ihan pienenä minulla ei vielä ollut kavereita ja olin varmaankin siksi isän, kummisedän tai enon mukana.
Käytiin Rautatehtaalla happipulloja vaihtamassa, vietiin tyhjät pois ja otettiin täydet tilalle. Annettiinkohan niistä tubipotilaille happea vai mihin niitä käytettiin?
Kauppalan apteekissa käytiin. Se oli silloin lyseon viereisessä puutalossa. Muistan kuinka istuin autossa odottamassa, kun isi haki sairaalalle tulevia lähetyksiä. Istuin autossa enkä lähtenyt omille teilleni....

Kerran olin isän kyydissä kauempana olevalta rautatieasemalta hakemassa puolukkalaatikoita. Naapurin Anja, joka saattoi minua balettikouluunkin, oli kanssani auton takapenkillä. Me napsimme puolukoita laatikoista. 

Autolla ajettiin leveän joen yli, joka halkoi kauppalaa. Silta oli niin kapea, että hädin tuskin autot pystyivät kohtaamaan ja piti ajaa aivan oikeata reunaa. Se oli myös rautatiesilta, junat kulkivat sen päällä. Sillalla ei ollut sillä tavalla kaiteita, etteikö väleistä olisi päässyt putoamaan ja pudotus oli virtaavaan jokeen.

Sain käteeni pilaantuneen puolukan ja halusin päästä siitä eroon. Miksi en heittänyt sitä ikkunasta ulos, en muista. Sen muistan, että kun sain oven auki, lensin saman tien ovesta ulos. Olin alkanut avata ovea sillalla, mutta se aukesi vasta sillan jälkeen.

Olin nelinkontin maassa ja katsoin etääntyvää autoa. Anja järkyttyi niin, ettei saanut sanaa suustaan ja meni melkoinen tovi ennenkuin viesti takapenkiltä meni kuljettajalle, että olin pudonnut. Kauhistellen kerrottiin pitkät ajat siitä, kuinka olisin voinut pudota sinne virtaan, mutta enkelit olivat mukanani.

Yllättäen viime kesänä, kun me tuberkuloosiparantolan lapset tapasimme (ensimmäisen kerran sitten lapsuuden) eräs tuon ajan lapsista - ehkä Anjan ikäinen Martti kertoi tämän tapauksen minun lapsuudestani, se oli jäänyt hänellekin mieleen. Se yllätti minut sen takia, kun Martti on niin paljon vanhempi, ettei minulla ole hänestä lapsuuden aikaisia muistoja kovinkaan paljon. Tai tiedä häntä, mitä tässä vielä muistuu mieleen, kun näitä kaivelee.

En loukkaantunut sen kummemmin, polvet vain olivat verillä.