30423.jpg

Kaappiblogisti haastoi paljastamaan omituisia käytöstapojani. Paljastaa pitää viisi ja haastaa viisi blogistia jatkamaan meemiä. Haasteet on lopussa.

Tässä minun vastaukseni tähän vaikeaan kysymykseen. Nämä ovat omituisuuksia, joista olen saanut palautetta.

1.  Piereskely.
70-80 luvulla oli eräissä piireissä suurta huutoa käydä ryhmätyö kursseilla. Siellä opeteltiin käyttämään ryhmää oppimisen välineenä. Viikonloppuja ja joskus viikkojakin maattiin patjoilla ja keskusteltiin sekä tehtiin kummallisia juttuja. Eräällä kurssilla opeteltiin piereskelemään, koska pierun pidätys saattoi aiheuttaa muutakin ihan tarpeetonta pidättämistä vaikka tunteisiin. Opeteltiin olemaan häpeämättä pierun livahdusta. No minäkin opin tällä korkeatasoisella kurssilla piereskelyn jalon taidon ja sitä kotonani sitten harrastin. Kun sitten aikanaan tapasin mieheni ja jossain vaiheessa en enää pidätellyt hänenkään seurassaan ilmapäästöjäni, aiheutin hänelle mielipahaa. Sehän ei ollut minun tarkoitukseni, vaan vapaasti päästää suolistokaasut ulos. Lopulta hänkin alkoi piereskellä. Nyt minun on kyllä myönnettävä, että kun hän aamuisin istuu lehteään lukemassa keittiön pöydän ääressä ja minä tässä viiden metrin päässä kirjoittelen vaikka blogiani, niin hänen piereskelynsä häiritsee minua.
Jos veljeni asuisi samassa huushollissa, hän nostaisi piereskelystä hirveän metelin. Isä taas opetti, että ruokapöydässä, kirkossa eikä saunassa saa piereskellä.
  

2. Papiljotit.
Minulla ei ole käherrintä, vaan papiljotit. Kiedon papiljottien päälle vanhan vaaleansinisen Isola di Capri huivin, jonka isä on tuonut Italiasta. Jostain syystä, kun pistän papiljotit ja huivin päähäni, aiheutan naurun purskahduksia ympäristössäni. Kotona papiljotteihin on totuttu, mutta tänäänkin, kun kävin naapuriani tervehtimässä, hänen poskilihaksensa nykivät ylöspäin ja hän sanoi, että onpas sinulla hieno kampaus. Siis minä menen ulos papiljotit päässäni, jos on sellainen tarve. En minä niitä häpeä. Kerran eräs ystäväni meinasi tikahtua nauruunsa, kun menin häntä hakemaan autolla papiljotit päässäni. Hän vain osoitti sormellaan päätäni eikä naurultaan pystynyt puhumaan... Papiljottini ovat valtavan isot.

3. Itämainen tanssi.
Ihmiset, jotka eivät tunne tätä tanssilajia, hämmentyvät joka kerta, kun sanon, että tanssin itämaista tanssia. Ai - sitä napatanssiako?
Kotona en voi kuunnella itämaisen tanssin musiikkia, se aiheuttaa niin suuren ärsytyksen perheen muissa jäsenissä. Mies on lopettanut kyllä naljailut, niitäkin sain kuunnella aluksi.
Itämaisen tanssin on vaikea päästä eroon huonosta maineestaan, vaikka työtä tässäkin maassa on tehty useita vuosia sen maineen parantamiseksi.

4. Siivoaminen.
Nuorempana minulla oli suuri tarve pitää kotini puhtaana, siistinä ja järjestyksessä. Käytin kauhean paljon aikaa siivoamiseen. Nyt olen lopettanut aikani tuhlaamisen tähän puuhaan. On niin paljon muuta hauskempaa tekemistä enkä jaksa siivota, koska ei täällä muutkaan perheen jäsenet siivoa. Meillä ei siis ole koskaan niin siistiä kuin toisaalta haluaisin olevan. Kaikkeen tottuu enkä tästäkään huonoa omaatuntoa pode.
Eräs lapsuuden aikainen ystäväni kävi kylässä ja hän sanoi mielenkiintoisesti: eihän teillä lapsuuden kodissakaan ollut siistiä.   
Itse en sitä kyllä muista tällaisena, ilmeisesti kodin siisteydellä ei ollut merkitystä minulle silloin.

5. Yksinäisyyttä toivova
Sekin, että toivon saavani joskus yksinäisyyttä, tuntuu omituisuudelta. Ihmiset, jotka pakosta joutuvat olemaan yksin, saattavat kärsiä siitä. Minä, joka en ole koskaan yksin, odotan aikaa, jolloin saisin olla yksin.
Kun viime kesänä olin mökillä kolme viikkoa yksin, ensimmäinen kysymys, kun jonkun kanssa juttelin oli: eikö sinua peloita olla yksin.
En kerta kaikkiaan ymmärtänyt, mitä minun olisi pitänyt pelätä saaressa, joka on kaukana kaikesta pahasta. Karhuja siellä on ja hirviä. 

Tähän meemiin haastan: maijamurun  piilomajan emännän  tekosyyn  iloisen leipurin ja
Silja Orvokin