sunnuntai, 2. joulukuu 2007
Rakkaus
Olen aina rakastanut ilotulituksia. Tämä rakkaus on syttynyt jo lapsena. Isini ja muut sairaalan puuhamiehet järjestivät ilotulituksen ihmeitä jo 50-luvulla parantolan pihassa.
Uuden Vuoden ilotulitukset läheisen kauppalan keskustassa ovat myös jääneet ikuisesti mieleen. Isi vei parantolan isolla autolla meidät parantolan lapset niitä katsomaan.
Aikuisena kun olin muuttanut poikani kanssa kaupunkiin, kävimme aina keskustassa ilotulituksia katsomassa. Kerran otimme koiran mukaan. Se sai niin hirveän hepulin, että meidän oli lähdettävä kotiin saman tien.
Seuraavina Uusina Vuosina koira ei suostunut edes pissalle lähtemään, vaan piiloutui pöydän alle eikä tullut sieltä millään maanitteluilla. Naapurin koiralle annettiin rauhoittavaa lääkettä Uutena Vuotena.
Paikallinen kauppakeskus järjesti näyttävän ilotulituksen viime viikolla. Satuimme ihan sen eteen - liian lähelle itse asiassa. Ihmisiä oli niin paljon emmekä ennättäneet/päässeet kauemmas. 2,5-vuotias pelkäsi sitä suhinaa, pauketta ja räiskettä. Hän oli äitinsä sylissä kädet korvillaan. 2 kk:n ikäinen nukkua posotti vaunuissaan eikä ollut moksiskaan.
Digikuvauskurssilaisten yksi tehtävä oli käydä ilotulitusta kuvaamassa. En päässyt siihen tehtäväksi annettuun tulitukseen ja tässä kauppakeskuksen järjestämässä olin auttamatta liian lähellä. Mutta muutamia kuvia tässä "iloksenne".
Ensi viikolla on taas mahdollisuus hehkuttaa Rakkauttaan ilotulituksessa. Niitä järjestetään varmasti monessa paikassa Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlan kunniaksi.
Kommentit