Torstaiaamuna näin auringon nousun, mutta pian tuo taivaallinen valo painui taas pilvien taa. Eilisaamuna kun heräsin, niin yöllä satanut lumi oli maassa ja talojen katoilla. Tänä aamuna maisema on paksun sumun peitossa. Kaipa näitä kaikkia tarvitaan, että luonto jälleen herää kevääseen...!

Tänä aamuna on kevyt olo ja olen siitä vähän ihmeissäni. Onhan isoja projekteja tekemättä. Tuntuu, että virtaa on jälleen, vaikka vielä torstaina olin aivan poikki ja puhki. Torstai-iltana tuntien jälkeen piti mennä tyttärelle yöksi, koska hänellä oli perjantaina aamuvuoro töissä ja päiväkoti ei Pitkäperjantaina ollut auki. Mummon töitä siis.

Aika hyvin nukuin tyttären sohvalla, olinhan niin poikki. Kuuden jälkeen aamulla pienempi heräsi hirveään janoon ja nälkään. Nopeasti juomista nokkamukista ja ensi hätään banaani. Lisäksi hän popsi muroja ja mustikkasoppaa lusikallaan posket ja leuat mustikassa. Siinä sitten istuskeltiin porukalla keittiön pöydän ääressä, kun isompikin poika oli jo herännyt. Pikkuinen oli sylissäni, luin aamun lehteä ja isompi söi aamupalaa.

Se tapahtui ihan äkkiarvaamatta. Pöytä, lehti, lapsen vaatteet, aamutakkini sekä käsin kudottu villamatto lainehtivat oksennusta. Se oli niin äkillinen tapahtuma, etten ensin älynnyt, mitä ensimmäisenä pitäisi tehdä. Roikotin lapsen pesuhuoneeseen, riisuin vaatteet pyykkiin ja pesin hänet. Seuraavaksi pitäisi yrittää pelastaa matto, se on minun äitini kutoma. Etsin "vieraasta" huushollista aineita, millä pestä oksennusta matolta. Mäntysuopaa hätäpäissäni pirskottelin matolle ja märällä rievulla huuhtelin oksennusta pois matolta. Hajua siihen ei jäänyt, mutta värijäänteitä mustikkasopasta en saanut pois. Kuivuessaan ne varmaan suurimmaksi osaksi kuitenkin häipyvät.

Eilinen päivä meni siis lasten hoidossa emmekä päässeet ulos. Pikkuinen istui sylissä suurimman osan päivää ja nukahteli tuon tuosta syliin, sohvalle, äitinsä sänkyyn. Telkkarista tuli hienoja elokuvia, joita katselimme isomman kanssa: Helinä-Keiju ja Nemoa etsimässä.

Kun tytär tuli kotiin työstään uupuneena, päätin ottaa isomman mukaan meille, vaikka täällä oli paljon töitä odottamassa. Ajattelin, että ehkäpä vaari veisi pojan ulos. Mutta poika halusikin leikkiä legolaivalla, jonka olemme aikaisemmin rakentaneet. Vaari yhtyi leikkiin pojan kanssa ja sain tehtyä pullataikinan.

Olen ollut aivan hurahtanut legoihin tai siis ennenkaikkea kaikkiin rakennelmiin, niitä on yhtä rauhoittavaa tehdä kuin käsitöitä. Aikanaan istuimme nyt jo yli 2-kymppisen pojan kanssa tuntikaupalla lasten huoneen lattialla kokoamassa linnoja, satamia, laivoja, kuuraketteja ja kaikkea mahdollista, mitä meillä oli. Myös lego-junarata oli.

Pullataikina oli nousemassa, kun hain legolaatikot taas esiin ja ajattelin rakentaa pojalle yhden saaren, niitäkin on isompia ja pienempiä. Minun on aina rakennettava ohjeiden mukaan, en osaa tehdä järkevää rakennelmaa ilman ohjeita. Samalla kun otin legolaatikot esille, mukana tuli junarata ja poika alkoi pyydellä sen rakentamista. Sitä ei oltu koottu yli 10 vuoteen enkä tiennyt, että toimisiko se edes. En suostunut sitä kokoamaan, minulla oli saari tekeillä. Vaari tuli apuun, he kokosivat radan valmiiksi sekä saivat keskeneräiset junatkin kulkemaan.

Pullataikina nousi kuin pullataikina konsanaan ja meinasi vyöryä astiasta ulos. Vaari vei pojan yhdeksän maissa kotiin ja sain hänen mukaansa tuoretta rahkapiirakkaa ja pullaa äidille.

Illalla väsäsin noita kuvajuttuja tänne blogiin - en jaksanut keskittyä tv-ohjelmiin ollenkaan. Illan dokumenttiprojektin Suuri hiljaisuus aikana aloin pilkkiä ja päätin mennä nukkumaan, vaikka edelliselläkin kerralla sama ohjelma sai aikaan tämän reaktion ja olisin halunnut katsoa sen loppuun saakka.

Nyt olen siis virtaa täynnä ja alan kohta tehdä niitä rästihommia. Kunhan ensin olen juonut tarpeeksi kahvia.