Rouva oli ollut joron jäjillä jo edellisestä aamupäivästä. Auraustraktorin valot välkkyivät vielä kaukana, kun hän seuraavana aamuna rämpi vastasataneessa lumessa kohti kotia. Rouva oli edellisenä päivänä varustautunut hyvillä pakkasvarusteilla. Hänellä oli päällään villapusero, pipo, lapaset ja toppavaatteet. Selässä rouvalla oli painava reppu, jossa oli yöpymiseen tarvittavat varusteet, lakanat, tyynyliina ja yöpuku. Kotimatkalla hän kävi lähikaupasta hakemassa aamiaistarvikkeita. Hän ei voinut luottaa siihen, että herra olisi käynyt kaupassa ja nälkä kurni jo.

Lumi oli nuoskaa ja sitä oli paljon. Hikipisarat alkoivat valua pipon alta, joka oli melkein kaksimetrinen, villainen. Sen sai käärittyä kaulan ympärille. Rouva osti sen kesällä Tallinnasta, oli ajatellut, että talvella sellaista tarvitaan koti-Suomessa. Marraskuussa olikin ollut pieni pakkasjakso ja rouva oli heti kääräissyt pipon päähänsä. Lunta ei tullut jouluna, ei uutena vuotena eikä loppiaisena. Mutta eilen oli pakkasta jo seitsemän astetta.

Talo oli paikkakunnan korkeimmalla mäellä. Sieltä oli kyllä hienot näkymät, mutta kotiin paluu oli joskus yhtä tuskaa, varsinkin kauppakassien tai lastenvaunujen kanssa. Rouva hikoili villoissaan ja toppavaatteissaan, reppukin painoi selkää ja kauppakassi venytti kättä. Kassissa oli vain juustosämpylöitä, viiliä ja maitoa. Mutta ne painoivat ihan liikaa hänen tämän aamuisille voimilleen.

Jo ulko-ovella oli pahaenteinen lappu: hissin huoltopäivä. "Ei voi olla totta, miksi juuri nyt, miksi minulle", huokaili rouva, kun lähti astelemaan portaita kuudenteen kerrokseen. Porrastasanteilla hän joutui vetämään henkeä ja riisumaan vaatteita. Ensin hän riisui lapaset kauppakassiin. Seuraavalla tasanteella oli pakko luopua piposta. Ja sitten avata toppatakki. Hän puuskutti ja jalat tärisivät. Viimein hän pääsi yläkertaan ja kotiin.

Molempien makuuhuoneiden ovet olivat kiinni, toisesta kuului krohinaa ja toisesta virsiä.
Rouva riisui ilkosilleen ja meni suihkuun.