TONTTU TOMERA

Oltiin noin kahdeksan-yhdeksän vanhoja, kun Masa julisti Parantolan jouluaterialla kuuluvaan ääneen, ettei joulupukkia ole olemassakaan. Olihan sitä jo pitkään epäiltykin, kun se oli aina
niin kovasti muistuttanut  talkkaria. Talkkari, joka sattui olemaan minun isäni, teki vastahyökkäyksen ja julisti vielä kovempaa, että tänä vuonna tuleekin se aivan oikea joulupukki. Sitä sitten supistiin ja kurkittiin ruokasalin ikkunoista, joko sitä pukin poroa näkyisi. Pelkoa ja jännitystä oli ilmassa. Kaikki halusivat nopeasti kotiin, ettei vaan pukki kerkiäisi mennä ohi.

Minut oli vannotettu olemaan hiljaa. Jos osaisin pitää suuni kiinni, pääsisin pukin oppaaksi mykäksi Tonttu Tomeraksi. Isä oli tilannut joulupukin lähi-kauppalan teatterista eikä sen oikeamman näköistä pukkia tästä valtakunnasta löytyisikään kuin Leo Lastumäki oli.

Oli kirkas pakkasilta, taivas oli tummansininen, lunta oli maassa ja lumitähdet kimmelsivät kuin kristallit koivujen oksilla. Tunsin itseni hyvin tärkeäksi, kun kävelimme narisevaa lunta kodista toiseen - yli 2-metrinen joulupukki ja minä koululuokkani lyhin tyttö. Pääsin näkemään kaikkien parantolan perheiden jouluaattoillan, toinen toistaan kauniimmat joulukuuset ja lahjapaketit, kuuntelin joululaulut ja pidin suuni kiinni. Kaikissa kodeissa oli niin juhlavaa ja kaunista, parhaisiinsa olivat kaikki pukeutuneet. Joku tummansininen samettileninki ja valkoiset kaulukset on jäänyt mieleeni. Lapset kurkkivat minuakin kohti, minä yritin katsella muualle. Joulupukille annettiin eteisessä ilmeisesti rahaa tai lahjoja ja joissakin kodeissa tarjottiin lasillinen juomaa. Minulla oli reppu selässäni ja sain siihen hedelmiä ja karkkeja.

Tuon joulun jälkeen kaikki olivat sitä mieltä, että nyt Parantolassa kävi ihan oikea joulupukki, mutta ihmettelivät kovasti, miksi tontulla oli talkkarin rukkaset.