Varhainen sunnuntaiaamu. Tummat pilvimassat purjehtivat vauhdikkaasti pohjoistuulen työntäminä ja taivas jo seestyy. Sekä mökillä että kotona aamun hetket ovat kauneimmat. Molemmissa näkyy auringonnousu. Harvoinpa sitä nousee kuitenkin kokemaan.

Monet, monet työt taas stressaavat ja alkavat vaikuttaa yöuniin. Eräänä iltana en saanut unta ja tänä aamuna heräsin 5.30. On niin monta muistettavaa asiaa, niin monta tehtävää. Opetukset vaativat ison osan ajastani, kun teen opetussuunnitelmia kuudelletoista ryhmälle. Pitäisi tehdä kiertokirje opiskelijoille. Olen syksyisin ja keväisin koonnut asioita, osoitteita, puhelinnumeroita ja tulevia tapahtumia paperille ja jakanut monisteita opiskelijoille. Yhdistyksen puheenjohtajuus teettää töitä. Lehti sentäs ilmestyi, ei tarvitse sitä enää miettiä. Pitäisi kuitenkin hakea painosta loput lehdet ja teettää yhdistyksen näytösmainokset.

Uudet näytöstanssit ja asut alkavat mietityttää. Taidan pyytää erästä tuttavaa ompelemaan minulle nuubialaistanssin mekon. En ole pitkään aikaan ommellut mitään enkä oikein luota tämän hetkisiin ompelutaitoihini. Baladiasuni on vähän tiukentunut ja sitäkin pitäisi korjailla, ellen sitten laita kokonaan toista mekkoa siihen. Mahtuvatkohan saidimekko ja aleksandrialaismekko päälleni. En uskalla edes koittaa....

Tyttären pojat vaativat minulta paljon aikaa. Kaiken liikenevän ajan olen yrittänyt olla heidän kanssaan. Eilisissä 1-vuotissynttäreissä meni 6 tuntia, tosin siihen sisältyi myös saunassa käynti vanhemman, 3-vuotiaan kanssa. Eipä ole yksinhuoltajatyttärelläkään helppoa opiskella, hoitaa huushollia, roudata poikia tarhaan ja valvoa flunssaisten lasten kanssa öitä.
Niinkuin tytär sanoo:"Kyllä mä keksin sulle tekemistä, jos jäät eläkkeelle."