Kahvitauko siivousten keskellä. Jotta pääsen ne lattiat pesemään, on tietysti raivattava lattia näkyviin. Mattojen puistelu ei siihen riitä. Onneksi meillä ei asu huonepölylle allergisia... :)

Joululaulut soivat, kissa uteliaana aina siellä missä tapahtuu, mies kerää voimia heräämiseen ja minä kahvitauolla bloggaamassa. Bloggaaminen on päivä päivältä hauskempaa.

Jokaisesta poisheitetystä pahvilaatikosta ja roskilla täytetystä jätesäkistä olen iloinen, meillä kun tämä huusholli on melkoinen varasto, täynnä tarpeetonta tavaraa. Joulukuusi tänne ei mahdu, mutta parvekkeelle se mahtuisi. Sen olen tyhjentänyt ja siivonnut jo pari viikkoa sitten, mutta pikkuhiljaa se tuppaa täyttymään, mies kun on huomannut, että siellä on tilaa.... Me molemmat olemme vanhan kansan ihmisiä. Olemme oppineet odottamaan pula-aikaa, jolloin kaikella sinänsä tarpeettomalla tavaralla tulee olemaan käyttöä. Mies käy vielä kirpputoreilta hankkimassa lisää hätävaraa....

Paniikkia ei ole eikä stressiäkään, en päästä sellaisia mieltäni häiritsemään. Tässä on ollut tarpeeksi stressiä niin monen muun asian kanssa.

Ihanaa on huomata, että sittenkin pääsen yhdistyksestä eroon, surutyö on ollut pitkällinen. Eroon pääsemisen huomaa siitä, kun en enää aamulla ensimmäiseksi sitä ajattele. Eniten energiaani sitoivat siellä olevat ihmiset, yhdistyshän on aineeton. LUULIN, että yhdistyksen ihmiset ovat ystäviäni, muita ystäviä en juuri muistanutkaan. Kerjäsin hyväksyntää monta vuotta sitä saamatta - puheenjohtajana koin tulleeni hyväksytyksi, mutta olisin halunnut tulla hyväksytyksi myös tanssijana ja opettajana. Tanssikaverit ovat kaikkein julmimpia. Kuinka monta kärsimyksen hetkeä olenkaan kokenut, kun kukaan ei sanonut, että olisin tanssijana tai opettajana onnistunut, päinvastoin: virheet huomattiin ja niistä myös huomauteltiin, jos ei edessä niin takana. Täytyy olla julma itseään kohtaan, että jatkaa kaikesta huolimatta. Nyt tunnen, että minun työni ei enää riipu yhdistyksen henkilöiden hyväksynnästä. Olen huomannut ja muistanut myös sen, että minulla on todellisiakin ystäviä. Yhdistyksen ihmisistä eroon pääseminen on vapauttanut minussa luovuutta. Teen asiat omien ajatusteni mukaan kerjäämättä hyväksyntää. Olen jopa käynyt valokuvaamassa luontoa. Teen ja opettelen uusia tansseja, täysin erillään heistä. Iloa tuottaa myös oma tanssiryhmäni, jonka kanssa teemme uutta improvisatioon pohjautuvaa ryhmätanssia kevään isoa esiintymismatkaamme varten.
Kun pidimme monivuotisen ystävän ja kollegan kanssa pikkujoulut oppilaillemme, tunsin yht'äkkiä kesken yhteistanssin, jota vedin, voimakkaan hyväksynnän ja suuren ilon. Tässä on minun ihmiseni ja ympäristöni. 

Olin perustamassa yhdistystä kahdeksan vuotta sitten, puheenjohtajana olin viisi vuotta. Jäsenlehden päätoimittajana olin kuusi vuotta. Yllättävän iso huojennus on se, ettei minulla ole enää vastuuta lehdestä. Lehti oli tehtävänä aina näin joulun aikaan, se kun ilmestyi tammikuun alkupuolella. Nyt voin jopa siivota, kun ei tarvitse sitä miettiä. Loppujen lopuksi myös kotisivujen päivittämisestä pääseminen on muuttunut positiiviseksi asiaksi, ensin olin tosi pettynyt, kun he vaihtoivat tekijää. Päätoimittajuudesta luovuin itse, kotisivut "otettiin" minulta pois.

Tällaisia ajatuksia kirvoittaa siivous, luova tapahtuma siis sekin.