Energiaa on jälleen vapautunut. Sitä sitoi varsinkin ilmoittamaton Ison Poikani parkkipaikalla ajama kolari, joka nyt on vakuutusyhtiön hoidossa. Ja tietysti tyttären asioiden järjestyminen on myös vapauttanut energiaa. Sattumoisin myös se, että keräsin rohkeutta soittaa eräälle vanhalle ystävälle. En ole soittanut (ei hänkään ole), kun olen joskus sanonut hänelle, etten suostu juttelemaan, jos hän on päihteiden vaikutuksessa. Kännisen ihmisen kanssa ei ole mitenkään mieltä ylentävää jutella. Nyt hän oli aivan selvin päin ja juttelimmekin melkein tunnin. Siitä tuli ihan hyvä mieli. Hän juo unohtaakseen yksinäisyytensä. Tiedän, että hän aina odottaa soittoani ja siitä ilahtuu. Minua on kuitenkin vaivannut ajatus, että olenko minä veljeni vartija. En ole halunnut sellaista roolia ottaa, koska omissakin asioissa on tarpeeksi huolehtimista.

Eilen juutuin TV:n ääreen katsomaan 24 -nimistä sarjaa, jota oli lähetetty koko päivä, katsoin ehkä 8 viimeistä jaksoa enkä ennen klo 4:ää ja loppuratkaisua päässyt irti. Tai olisin päässyt, mutta kun on loma, niin ajattelin, että yhden yön voin valvoakin.

Olen lukenut Kolmastoista lapsi (Virpi Hämeen-Anttila) loppuun. Se ei ollut mitenkään raskasta lukea, ihan mukavaa juonen kehittelyä ja henkilökuvat ehjiä. Loppu oli suorastaan jännittävä ja kirja oli luettava tiiviisti loppuun. Lumen Taju (Peter Hoeg) on paljon vaikeaselkoisempi, vaikka sekin imaisi heti mukaansa. Lumen Tajussa on niin paljon asiatietoutta, että välillä, kun lukemisen ote herpaantuu, putoaa kelkasta. Sitä ei kannata lukea väsyneenä.

Ensi sunnuntaina alkavatkin sitten työt jälleen. Tällä viikolla on vielä aikaa valmistella tunteja. Kun noin paljon energiaa vapautui, pystyn varmaan tuntien valmisteluunkin.