Lehtimyyjät ovat aktiivisia taas syksyn tultua.
Useat puhelut alkavat näin: "Olette vastanneet asiakaskyselyymme vuosi sitten ja nyt kustantaja haluaa palkita teidät 30 eurolla vaivannäöstänne."
Useimmiten sanon tässä vaiheessa:"Kiitos tarjouksesta, en halua tilata mitään"
Mietin samalla, olenko tosiaan vastannut kyselyihin. En muista vastanneeni, mutta senhän voi pistää alkavan dementian piikkiin.

Viime torstaina kuuntelin naismyyjää pitempään. Kyselin tarjouksista, jotka olivatkin aika hyviä ja vielä lisäksi olisin saanut jotain palkintojakin. Puhelun päätteeksi sanoin:"Olen juuri lähdössä bussille enkä ennätä enempää keskustella. Haluan harkinta-aikaa. Voitko soittaa huomenna uudelleen" Hän lupasi soittaa. Sitä puhelua ei koskaan tullut ja minä kun mietin ihan oikeasti, tilaisinko Avun tai Meidän talon. Meidän talon tarjous oli varsin mielenkiintoinen.

Mieleeni tuli, kuinka isäni toimi lehtimyyjänä. Ensin hän oli Uuden Suomen edustajana parantolassa, sitten hänellä oli ainakin A-lehtien edustus. Silloin ei soiteltu puhelimella, vaan lehtimyyjä kiersi asunnosta toiseen lehtiä kauppaamassa. Isä olikin usein illat pois kotoa. Äiti ei tästä erityisesti pitänyt. Henkilökunnassa oli paljon yksinäisiä naisia ja isän lehtimyyntireissut venyivät usein moneen tuntiin.

Isä menestyi hyvin lehtimyyjänä. Ensinnäkin meille tulivat kaikki kuvalehdet ja sitten isä sai palkinnoksi matkoja. Muistan, että hän kävi ainakin Rooman Olympialaisissa ja Moskovassa. Minäkin pääsin osalliseksi kahdesta hänen palkintomatkastaan: kävin Riccionessa Italiassa ja A-lehtien bussilla Kööpenhaminassa. Siihen aikaan ulkomaanmatkat eivät olleet niin yleisiä kuin nyt.

179744.jpg
Tällä bussilla köröteltiin Tukholman kautta Kööpenhaminaan.