Tänään sitten kaiken arkisen pitäisi alkaa täydellä teholla. En kylläkään päässyt normaaliin arkiseen klo 7 aikaan ylös, vaan aina, kun yritin nousta, tuli lisää unta ja levottomia unia. Kello oli jo 10, kun pakotin itseni nousemaan ja kahvia keittämään. Samaan aikaan mieskin heräsi. Poika oli ITSE lähtenyt kouluun kahdeksaan. Sitähän ei muuten olisi tapahtunut, mutta hän valvoi koko yön, joten oli jo valmiiksi hereillä lähtemään. Hän on tämä nettiriippuvainen, en minä - ollenkaan. Vai olenko jo? Ajattelen paljon blogikirjoittamista myös silloin, kun en kirjoita. Kommunikointi toisten bloggaajien kanssa on myös mukava puoli. Blogeja ja erilaisia ihmisiä on niin paljon, että täällä voisi viettää kokonaisia päiviä lukien ja kommentoiden. Mikä ihana mahdollisuus yksinäiselle ihmiselle tulla kuulluksi ja "nähdyksi".

Minä kun en ole koskaan elämässäni ollut yksin, niin kaipaan aikaa, jolloin saisin olla yksin. Aina on ollut perhe tai sulhanen tai lapsia. En tiedä, olisiko yksinäisyys tyydyttävää, koska en ole sitä kokenut. Tapasin lauantaina ikäiseni naisen, jolla ei ole koskaan ollut omaa perhettä. Hän oli vuosi sitten muuttanut paikkakunnalta, jossa oli asunut lähes koko ikänsä, tänne hänelle uuteen ympäristöön työn perässä. Uteliaana kyselin, kuinka hän on sopeutunut tähän kaupunkiin. Ensimmäinen talvi oli ollut vaikea, mutta kesällä hän oli pyöräillen tutustunut eri kaupunginosiin, hän oli ottanut osaa erilaisiin kesätapahtumiin ja huomannut, että täällä voi todella viihtyä. Nyt hän oli käynyt kaikkien ehdokkaiden vaalitilaisuuksissa ja hänellä oli kahteen teatteriesitykseen liput. Varsin aktiivinen henkilö siis. Eikä hän vaikuttanut ollenkaan ahdistuneelta, surulliselta, takertuvalta tai muutenkaan erityiseltä, aivan tasapainoinen ja tyytyväinen ihminen hän oli.

Mieleeni muistui aika, jolloin itse muutin tähän kaupunkiin yli kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin en tuntenut muuta kuin reitin rautatieasemalta erään poikamiehen boksiin. Olimme silloin jonkinsortin rakastavaisia. Tavallaan tulinkin hänen perässään tänne, vaikka sainhan myös työpaikan. Melkein saman tien hän muutti täältä pois, koska sai työpaikan toiselta paikkakunnalta ja suhteemme päättyikin sitten siihen. Kuljeskelin aluksi täällä vain tuota tuttua reittiä ja itkeskelin varmaan hänen peräänsä. Ehkä silloin olin jonkin verran yksinäinen, kunnes sain vakituisen asunnon ja poikani tänne.

Viime kesänä vietin harvinaiset kolme viikkoa mökillä aivan yksin. Se oli minulle tärkeää oman eheytymisen ja levon kannalta. Kirjoittaminenkin vaatisi yksityisyyttä. Minua häiritsee, kun mies istuu tuossa viiden metrin päässä, lukee lehteä eikä meinaa millään malttaa pitää suutansa kiinni, vaikka olen sanonut, että en halua nyt keskustella.

Onhan minun anonyymi-ystävänikin yksinäinen, tasapainoinen aikuinen nainen ja aktiivinen myös ja mökkeilee myös yksin. Varmaan minäkin pärjäisin hyvin myös yksin. Sitä vain jämähtää paikoilleen eikä osaa riipaista itseään irti.