Aamukahvin jälkeen taas täällä. Tänään on sunnuntai, se ei eroa mitenkään esim. maanantaista. Näin kun ei ole työ-työtä. Kotityötä kyllä on ja kotisivujen päivitystyötä ja lukutyötä ja kirjoittamistyötä. Mikähän nyt ahdistaisi eniten?

Eilen olin koko päivän koneella. Tästä päivästä ei tule konepäivää, vaikka täällä taas olenkin. Käväisen vain - sen aikaa kun mies on kirkossa jumalanpalveluksessa. Jotkut käyvät sielläkin. Kun hän tulee, menemme rantaan venettä kunnostamaan. Se on jo poijussa, mutta moottori ei ole käynnistynyt. Se on saatava pian kuntoon, on niin kiva puksutella pitkin järven selkää. Voi että! Kun päästin tämän ajatuksen mieleeni, niin alan kaihota.... onneksi emme sentään myyneet venettä tänä keväänä, sekin kävi mielessä, kun työtä siinä on ja kustannuksia kertyy.

Venetyö ei ahdista, koska on ihanaa olla rannassa raittiissa ilmassa veden äärellä. Minä pesen ja siivoan venettä, kun mies korjaa moottoria.

Kirjoitustyö alkaa jurnuttaa takaraivossa. En kerta kaikkiaan saa mieleeni mitään ruokaan liittyvää aihetta. Se olisi meidän kirjoituspiirimme tämän kertainen aihe. No mutta, eihän olekaan pakko kirjoittaa annetusta aiheesta, vaan voimme kirjoittaa mistä vaan. Olen kuitenkin niin pedantti, että haluaisin kirjoittaa annetusta aiheesta. Tuoksut, maut, tunnelmat. Kirjoittaisinko myrkyllisistä korvasienistä pienen jännityskertomuksen. Sellainen minun päähäni on tullut. Annetaanpa siis aiheen kypsyä mielessä.

Kirjoittaminen menee niin: mieli antaa aiheen, sitten se kypsyy pikkuhiljaa ja sitten sitä alkaa kirjoittaa. Sen jälkeen alkaakin varsinainen työ: muokkaus, lisäys, korjaus - se on loputonta. Deadline on yleensä se, joka pysäyttää prosessin.

Alan siis ajatella korvasieniä ja niistä tehtävää myrkkymuhennosta.