Suunnittelemme mökkimatkaa Etelä-Karjalaan tyttären ja pikkuisen kanssa. Ihme ja kumma on se, että tytärtä ei tarvitse houkutella mukaan, vaan hän lähtee ihan vapaaehtoisesti.

Isä ja äiti hankkivat rantapalstan, kun saarelaiset alkoivat myydä tontteja mantereesta neljän kilometrin päässä olevasta saaresta. Tähän saaren eteläiseen rantaan tehtiin silloin toistakymmentä vierekkäistä pikkumökkiä. Ne olivat kauan saaren ainoita ulkopuolisten mökkejä. Saaressa oli kaksi kylää. Maanviljelys, karjanhoito ja kalastus olivat saarelaisten toimeentulon lähde. Muistan, kuinka saaren koululaiset asuivat koulun asuntolassa viikot ja menivät postiveneen mukana viikonlopuksi saareen. Rospuuttoaikaan saaresta ei päässyt mihinkään.

Kolmisenkymmentä vuotta pääsimme mökkirantaan vain veneellä suuren ja aavan Saimaan yli säässä kuin säässä. Sitten eräs hullunrohkea kalastaja, joka ei ollut ihan persaukinen, alkoi puuhata saareen lossia. Ehkä meni monta vuotta ennenkuin asialle lämmettiin ja varsinkin me pikkumökkiläiset (etunenässä nyt jo edesmennyt äitini) pistivät tuolle hullulle idealle hanttiin. Pelkäsimme, että rantarauha rikkoutuu ja varkaita ja rikollisia alkaa liikkua saaressa, kun sinne pääsee helpommin. Perustettiin tiehoitokunta, joka rakennutti paremman tiestön ja hankki lopulta lossinkin. Vajaa kymmenen vuotta sitten lossiliikenne aloitettiin saaren toisesta päästä, josta on lyhyempi matka mantereeseen.

Saarelaiset alkoivat myydä maitaan Huoneistokeskukselle, joka myi sitten rantatontteja ympäri saaren. Saaren syvin olemus on tietysti muuttunut, liikenne on vilkastunut ja mekin köröttelemme autolla tontin reunaan. Paitsi veljeni, joka yrittää välttää autoliikennettä ja poksottelee perämoottori veneellä sairaalan rantaan ja siitä polkupyörällä kaupoille. Maalaisidyllin voi vielä löytää saaren keskellä olevista kylistä.

Meidän pikkumökkiläisten rantarauhaa vilkastunut liikenne ei häiritse, nämä mökit kun ovat seisoneet paikoillaan jo yli neljäkymmentä vuotta. Muutama vuosi sitten tämän rannan viimeinen rakentamaton tontti oli myynnissä, kun pääkaupunkiseudulla asunut omistaja halusi siitä luopua. Tontin osti sisareni. Tämä sisareni uusi tontti rajoittuu meidän alkuperäiseen tonttiimme, vain pieni rantapala välistä on naapurilla, jonka kanssa meillä on yhteinen kaivo.

Aluksi rannallamme oli vain Venhonen, vanha vene kumollaan ja sen edessä nuotiopaikka. 1964 isä on kirjoittanut portaiden alapäässä olevaan betonilaattaan päivämäärän. Pieni saunamökki on pystytetty tuolloin. Yhden kesän isä ennätti mökillä käydä ennen kuolemaansa 1966. Viimeisenä talvenaan hän teki rakennusmestariystävänsä kanssa kaivon naapuritontin rajalle. Kaivo on edelleenkin mökkinaapurin ja meidän yhteinen. Pikkumökitkin ovat nykyisin sähköistettyjä paitsi meidän mökki. Haluamme elää luonnon ehdoilla. Toisaalta joskus sitä miettii, että puusouvista tulee aika paljon nokea ympäristöön, kun kaikki keitokset tehdään tulilla. Naapuri istuu illat telkkarin ääressä, me katselemme Saimaata tai pelaamme korttia, joka on meidän yhteinen hupimme.

Yli neljäkymmentä vuotta olemme rannassa olleet. Ensin isän ja äidin kanssa lapsina, sittemmin lapsinemme ja nyt jo heidän lastensa kanssa. Jatkuvuus tuo turvallisuutta, kun tietoisuus siitä, mistä lähden ja mihin kuulun, lisääntyy joka kesä.