Illalla myöhään - saattoi olla jo tämän vuorokauden puolella, minä-joutilas selailin blogeja. Nautiskelen, kun on enemmän aikaa tälle touhulle, josta kyllä tykkään edelleen. Välillä kun on ollut oikein stressaavaa, niin olen jopa ajatellut, että pitäisikö lopettaa kokonaan. Onneksi en ole sitä tehnyt, nyt on taas mukavaa, kun on aikaa.

Olen miettinyt, pitäisikö vaihtaa blogin nimeä. Tanssiva Harmaa Pantteri. En ole enää tanssiva siinä mielessä kuin 2005, kun perustin blogin. Tykkään kyllä blogini nimestä.

Tällainen hassu juttu tapahtui yöllä. SusuPetalin blogissa törmäsin hauskaan haasteeseen, johon hän oli vastannut jalka-teemalla.  Aamulla se oli melkein ensimmäisenä mielessä ja aloin etsiä jalkakuvia. Muistelin, että joskus olin ottanut tanssikuviakin, joissa oli pelkkiä jalkoja. En löytänyt mitään. Selasin aika kauan kuvia ja löysin jotain, käsittelin ja tallensin ne. Menin takaisin SusuPetalin blogiin ja aloin lukea Sirokkon aloittamaa haastetta. Lopullisesti asia selvisi Sirokkon blogista - ei siinä ollut kysymys jaloista, vaan ihan muusta. Käy tsekkaamassa sinäkin.

Joka tapauksessa laitan nämä jalkakuvat, kun niiden kanssa niin kauan askaroin aamulla. En löytänyt suosiolla mitään sopivampaakaan.

Tälle kuvasarjalle löysin myös syvemmän merkityksen. Ihmisolento kuten myös jotkin eläimet syntyy avuttomana, sokeana, täysin riippuvaisena huolenpidosta. Ja miten nopeasti meneekään aika, kun pentu jo lentää turvallisesta pesästään maailmalle. Siitä huomaa ajankulun ja oman vanhenemisen... etenkin kun ne poislentävät ovat seuraavaa sukupolvea.

Tässä ensimmäisessä huonolaatuisessa kuvassa kissaäiti jaloillaan suojaa sokeita pentuja. Kun katsot tarkkaan, näet yläreunassa yhden pennun vaaleanpunaiset jalat:

Tämä vauva on oikeasti vastasyntynyt - nyt jo kolmivuotias. Vauvan iho on vielä nukan peitossa.

Kuvasin sorsia ja puluja, mutta olin liian hidas. Niinhän sitä on välillä lastenkin kanssa.