Tämän kärsimysviikon valokuva- ja runotorstain aiheena on ARMO. Aihe tuntuu tosi vaikealta. En tiennyt, mistä aloittaa. Mieleeni ei tullut mitään valokuvaa kuten joidenkin aikaisempien aiheiden kohdalla. Katselin toisten ottamia valokuvia enkä niistäkään saanut vinkkiä itselleni.

Aloin selata valokuvakansioitani. Jo pian huomasin eläytyväni vanhojen valokuvien tunnelmaan: kun lapset olivat pieniä, kun olimme kesät maalla, kun olimme saarimökillä, veneellä. Matkakuvistakaan en löytänyt sopivaa, vaikka yleensä käyn kirkoissa. Yksi Pariisin Notre Damessa otettu kuva jäi mieleeni, mutta jätän aiheen vielä kypsymään... koska valokuva ei ole laadullisesti hyvä.

Katsoin eilen Mel Gibsonin ohjaaman elokuvan "Kristuksen kärsimyskertomus". En pääse sen tunnelmasta eroon enkä oikeastaan haluakaan päästä. Elokuvaa on moitittu liian veriseksi ja sadistiseksi. Useat samasta ajasta kertovat elokuvat ovat olleet kiiltokuvamaisempia ja romantisoituja.

Mässäiltiinkö elokuvassa raakuudella, tätä mietin elokuvan ajan ja nyt myös jälkeenpäin. Minusta tuntuu, että nykyään kun väkivaltaa ja raakuksia näytetään niin paljon, niin ihminen
ei pysähdy ilman järisyttävää näkyä. Pidin elokuvan kohtauksia todellisempina kuin aikaisemmin näkemissäni romantisoiduissa elokuvissa. Se täytyy myöntää, että en millään meinannut kestää sitä hakkaamisen määrää, se oli kohtuutonta. Niinkuin se ristin kääntelykin - se oli minusta turhaa. Mutta kertoi niin konkreettisesti ihmisen välinpitämättömyydestä toista ihmistä kohtaan.

En olisi halunnut katsoa elokuvaa elokuvateatterissa, se olisi tullut liian lähelle, telkkarista sen varmasti kestin paremmin.

Olen alkanut lukea Raamattua, koska en ole sitä aikaisemmin lukenut alusta loppuun. Vanhan Testamentin tapahtumat ovat kauhean raakoja. Jumala hävittää milloin minkäkin sukukunnan, eläimiä uhrataan. Moniavioisuus on tapa.

Tämän päivän raakuudet ympäri maailmaa eivät ole sen kummempia. Ihmisen pahin vihollinen on toinen ihminen, sanoi äitini.

Hyvää pääsiäistä!