Minhin blogissa oli pelkomeemi. En voi olla osallistumatta, mutta kerron vain yhdestä pelostani.

Hämähäkit edustivat eräässä elämänvaiheessa minulle kaikkea kauhistuttavaa ja pelottavaa. Kauhu hämähäkkejä kohtaan kasvoi älyttömiin mittoihin. Jos vaikka aivan pienen pieni hämähäkki sattui samaan sisätilaan kanssani, juoksin karvat pystyssä ulos enkä suostunut menemään sisälle ennenkuin joku rohkeampi oli käynyt hämähäkin sieltä poistamassa.

Kerran harjasin mökin seinää ja räystään alta lähti kipittämään aivan KAUHEAN ISO musta hämähäkki. Minä huusin niin, että koko ranta kaikui ja kaikki juoksivat katsomaan, mitä kauheaa on tapahtunut . Olin kuulemma pahanpäiväisesti pelotellut viattoman hämähäkin, joka nyt kauhuissaan säntäili sinne tänne ja jäi taas jonnekin varjoon minua vaanimaan. Nytpä muistankin, että urhea veljeni otti otuksen valkoiselle paperille ja tuosta hirviöstä on valokuva todisteena. Mistähän sen löytäisin. Jos löydän, niin skannaan kuvan ja laitan näytille, että tekin näette tämän hirvityksen.

Karvat pystyssä - se on aivan oikea kokemus. Jos esim. telkkarissa on hämähäkki, mulla nousee karvat pystyyn ja tulee kylmänväreitä. Joskus on ollut elokuva, jossa lavuaarista nousi mustia hämähäkkejä - se on aivan HIRVEÄ elokuva. Yleensä olen vaihtanut kanavaa alta aikayksikön tai pistänyt silmät kiinni, kun näitä hirviöitä esitellään.

Joskus pahoinpitelyjen ja eron jälkeen, kun olin pelokas ja arka, niin unen rajamailla, juuri ennenkuin vaivuin uneen, näin hämähäkkien kiipeilevän seinillä.... noissa tilanteissa erikoista oli se, etten pelännyt niitä. Tunsin vahvasti, että oma pelkoni kiipeili seinillä.

Nykyään suhtaudun jo rauhallisemmin hämähäkkeihin enkä enää lähde juoksemaan ulos, jos pieni viaton hämis juoksentelee mökin lattialla, vaan katselen, mihin se on menossa tai pistän paperipalan sen eteen ja vien ulos.

Voisin kyllä tappaakin jo hämähäkin, koska äitikin on kuollut.... ennen oli sanonta, että jos tapat hämähäkin, niin äiti kuolee. 

Edelleen kammoan hämähäkin seittejä metsässä. Ne ovat kauniita auringonvalossa sateen jälkeen, mutta inhoan saada niitä kasvoilleni. Kuljenkin puiden välistä käsi pystyssä kun olen sieni- tai marjametsässä.

Tällaista juolahti mieleeni pelkomeemistä.... voisinkin kirjoittaa kauhutarinani hämähäkeistä. Se kun on tehtävänä seuraavaan kirjoittajien tapaamiseen.