Lumen Taju -kirja puhutti ryhmäämme harvinaisen pitkään. Monessa suhteessahan kirja on hyvin opettavainen. Ihmiskuvauksessa.  Jännityksen luomisessa. Opettavaista on myös se, ettei yhteen kirjaan tarvitsisi kaikkea tunkea. Se on vähän kuin tanssissakin: ei yhteen tanssiin tarvitse kaikkia osaamiaan liikkeitä laittaa. Yksinkertainen on kaunista.

Lumen Tajussa lukijan uuvuttaa liiallinen runsaus: ihmisgalleria on mahdottoman laaja, kemiaa, fysiikkaa, matematiikkaa, ym. tieteellistä tekstiä on sivutolkulla. Kyllä siinä lukija on kovilla, jos aikoo kaiken ymmärtää. Lukiessa ei edes tiedä, onko kaikki kirjassa oleva olennaista juonen kannalta. Eikä uskalla hyppiä kappaleiden yli. Sitten sitä vaan kyllästyy, kun ei edes henkilöt hahmotu, puhumattakaan, että ymmärtäisi fysiikan ja kemian lakeja. Loppu ilmeisesti oli hyvin mielenkiintoinen.  Loppuratkaisut puhuttivat tätä ryhmää kovasti. Minulta jäi 100 sivua lukematta.

Tänään on hiihtoloma jo loppunut, koska on täysi työpäivä. Huomenna on oikeasti arki ja herätys klo 7. Klo 9 pitäisi olla jo tanssinäytelmän ekoissa harkoissa. Olen edelleen kahden vaiheilla, jaksanko siihen produktioon osallistua. Kaksi kertaa viikossa neljän tunnin harkat kahden kuukauden ajan. Se olisi kiinnostavaa ja uusi aluevaltaus, mutta kun aikaa tuntuu muutenkin olevan liian vähän. Jos menen näytelmään mukaan, niin tämä bloggaaminen jää kyllä sitten vähemmälle - kaikkea ei ennätä.

Tässä tarvitaan priorisointia....

Huomenna valokuvaus/kuvankäsittelykurssi on viimeistä kertaa. En tiedä, olenko valokuvaamisesta oppinut juurikaan, mutta kuvankäsittelystä tietokoneella kyllä enemmän. Ostamani kameran jalusta on ihan pätevän tuntuinen eikä maksanut kuin 30,- Eur Gigantissa. Kuvasin jalustan kanssa, mutta ei niistä kuvista sen parempia tullut - vielä. Huomasin, että useissa kohdistus olikin osunut seinään eikä tarkoittamaani kohteeseen. Miksi valokuvaus on niin hankalaa - olenhan ennen osannut kuvata.