Talven selkä ei näytä taittuvan. Yhtä pöperöisen näköistä on kuin ennenkin ja lämpötila nollassa. Olen saanut Pojan lähtemään työharjoitteluun. Ottaa se aina koville, ei hän meinaa millään jaksaa herätä. Miten hän pärjää armeijassa, jonne menee tammikuussa 2007. Toivottavasti siellä miehistyy ja alkaa ottaa vastuuta.

Tänään ei ole tanssinäytelmän harjoituksia, tai siis on harjoitukset, mutta sain vapaapäivän, kun en ole niissä kohtauksissa, joita tänään harjoitellaan. On aika rankkaa käydä 2-3 kertaa viikossa 4 tunnin harjoituksissa, kun opetusrumba pyörii vielä. Minun pitäisi valmistella omaa sooloani: tanssin ja puhun yhden kohtauksen ajan yksin. Kohtaus ei ole pitkä, mutta tiedän, että jos teen sen hyvin ja voin iloita onnistumisesta, itsetuntoni kohoaa, kun pystyn tällaistakin tekemään. Kaikki on kiinni itsestä. Pääsiäiseen mennessä opetukset päättyvät ja ehkä sitten jaksan enemmän paneutua rooliini. On minulla muitakin puheosuuksia ja tehtäviä, mutta tämä oma kohtaus on tietenkin minulle tärkein. Huomisaamuna klo 9.30 menen sitä harjoittelemaan ohjaajien kanssa erikseen. Tänään pitäisi vähän suunnitella, mitä minä siinä tanssin ja opetella vuorosanoja.

Olen ollut parissa luonne/ammatti analyysissa elämäni aikana. Ennen työuraani, olikohan se lukioaikana, olin kerran Työvoimatoimiston analyysissa ja minulle sanottiin sopivaksi ammatiksi somistajaa (oma kriteerini ammatille oli, ettei sitä tarvitse kauan opiskella). Työttömyyden kohdatessa myöhemmässä uravaiheessa, olin taas Työvoimatoimiston analyysissa ja yhdeksi sopivista ammateista tuli näyttelijä. Kerran minulle tehtiin käsiala-analyysi ja sieltä tuli myös tämä näyttelijän ammatti.

Nuorena olin harrastajanäyttelijä ja haaveenani oli Teatterikoulu. Kun sitten olin kuitenkin ihan kauhea jännittäjä, päätin itse, ettei näyttelijän ammatti minulle sovi. Sitähän ei tiedä, minkä lahjakkuuden Suomen näyttämötaide on menettänyt! No nythän minä pääsen näyttämään mahdolliset piilevät lahjani!!