Katti ja Ulla osasivat rokata ja he olivat ruinutuksen jälkeen luvanneet opettaa Heidiä ja minua rokkaamaan. Olimme Katilla. Levyt soivat ja me Heidin kanssa tapailimme rokin askeleita ja opettelimme heiluttamaan itseämme yhtä hienosti kuin ihailemamme isot tytöt. Se oli elämäni ensimmäinen tanssitunti. Olin ehkä kymmenen vanha.

Parantolaan muutti uusi viisihenkinen perhe, he tulivat Kauniaisista. Lapset olivat sopivan ikäisiä meidän kavereiksemme. Ensimmäisiä unohtumattomia hetkiä kaveruudessamme oli se, kun olin heillä kuuntelemassa levyjä. Tytöillä oli erilaista musiikkia, mitä olin aikaisemmin kuullut radiosta. Hehän tulivatkin Helsingin läheltä ja heidän vanhemmillaan oli levysoitin.

Istuimme vanhempien makuuhuoneen lattialla talon toisessa kerroksessa, portaiden päästä oikealla. Sänky oli petaamaton, vaatteet pitkin tuoleja ja lattioita. Sekin oli erikoista: siivoamaton huusholli. Mutta sotkut eivät haitanneet musiikin kuuntelua. Siihen mennessä olin kuullut vain suomalaisia iskelmiä, enimmäkseen radiosta, Lauantain toivotuista.

Levylautasella oli Elviksen musiikkia, ehkä Jailhouse Rock. Tuntui, että koko maailmani muuttui tuon kuuntelukokemuksen myötä. Oli niin vahva elämys kokea se rytmi, sanoista en ymmärtänyt mitään, mutta musiikki syöpyi tajuntaani, räjäytti tajunnan niinkuin sanotaan. Sitä musiikkia halusin lisää.

Minusta tuli Elvis-fani ja rokkaajakin. Oikeammin tanssimme oli jiveä, siinä ei ollut nostoja niinkuin rokissa. Jiveä opin Åke Blomkvistin tanssikursseilla.