Ihanaa on lomailu (lue:työttömyys) siinä mielessä, että aamulla sängyssä voi rauhallisin mielin asetella päivän palikoita kohdalleen. Kun ei ole mitään varsinaista pakottavaa menoa eikä velvollisuuksia, voi herätä silloin, kun on jo virkeä. Ensin sitä vain mietiskelee, millaisesta maailmasta tänä aamuna herää. Unet ovat joskus lennokkaita.

Unessani oikeasta yläkulmasta hyvin kaukaa lähti lauma ruskeita ja mustia villihevosia valtavan ison niityn poikki. Taivas oli sininen ja niitty uhkea, täynnä tuoksuja. Huomasin, että keskellä niittyä istui pieni lapsi. Tiesin, että pian lapsi jäisi hevosten jalkoihin. Ystäväni kaunis ja uljas U-M ilmestyi uneen, hän lennähti niityn poikki, nappasi lapsen syliinsä ja lensi sen kanssa hevoslauman reitin sivussa olevan puun alle turvaan. Puu oli suuri, vahvarunkoinen ja ojenteli kauniin vihreitä oksiaan leveälle. Hevosten jalkojen jymy kiisi ohitseni ja heräsin.

Sisareni kertoi, mitä hänelle tapahtui Sveitsissä 20 vuotta sitten. Toisella vuodella oleva esikoinen taaperteli toisella puolen kylätietä, kun vanhemmat kävelivät toisella puolen. Heidän takanaan oli hevosia laitumella. Ampiaislauma hyökkäsi hevosten kimppuun. Nämä vauhkoontuivat, hyppäsivät aidan yli ja lähtivät laukkaamaan pitkin kylätietä. Sisaren pikkuinen poika säikähti ääniä ja lähti ylittämään tietä samalla, kun hevoset lähestyivät hurjaa vauhtia. Ei ollut mitään tehtävissä enää, poika tallautuisi hevosten jalkoihin. Mutta tapahtui ihme: hevoset hyppäsivät pojan yli.