Mustapartainen mies pysäytti minut kahvijonossa. Hänen pippurisilmänsä näyttivät luonnottoman pistäviltä paksujen silmälasien takana. Uudesta partatyylistä ja silmälaseista huolimatta tunnistin hänet vuosien takaa.
"Sinäkin olet käynyt kirjoittajakoulun", hän aloitti.
"Niin olen. Siitä on jo aikaa ja viimeinen vuosi jäi käymättä, kun sain iltatöitä. Mistä sinä tiedät, että olen käynyt sen."
"Se tuli esiin, kun lähetimme jäsenmaksulappuja."
" Niin. Sainhan minäkin. Siellä se on mietittävänä, maksanko, kun en ole muutamaan vuoteen enää ollut mukana."

Olimme jo kahvipöydän vieressä. Otin kupillisen ja juustokakkua mansikkahillon kera. Niin hänkin näytti ottavan. Lähdimme hiljalleen kävelemään päytiämme kohti.

"Minä aloitin tänä syksynä sen koulun", hän sanoi, "halusin vaihtelua tieteellisten tekstien kirjoittamiseen ja kehittyä myös kirjoittajana."
"Mielenkiintoista. Kirjoitatko proosaa vai runoja?"
"Pääasiassa kirjoitan runoja. Olen aina kirjoittanut. Jos mulle antaa kolme sanaa, niin teen niistä tuota pikaa runon. Sellainen kirjailija minä olen."
"Vai niin."
"Tosin nyt olen vienyt romaanikäsikirjoitusta arvoitavaksi. Mitäs sinä kirjoitat." hän kysyi.
"Proosaa kirjoitan tai siis kirjoitin ennenkuin lopetin. Nyt yritän aloittaa uudelleen, kun lopetin lehden tekemisen. Ja siinä mielessä olen aloittanut blogikirjoittamisen."
"Minun täytyykin käydä lukemassa sun blogiasi."
"En anna osoitetta."
"Kyllä minä sen löydän, vaikka et annakaan."

Tässä tätä kirjoittelen ja mietin, onko mahdollista, että hän tämän löytäisi. Voi vitsit! Löytyykö blogit noin vain. Toivottavasti ei!