Uutispäivä Demarissa oli tänään uutinen maailmalla leviävästä ärhäkkäästä tuberkuloosikannasta MDR-TB. joka on monilääkeresistentti. Maailman terveysjärjestö kehoittaa ryhtymään toimenpiteisiin, jotta kannan leviäminen maailmanlaajuiseksi estettäisiin. Baltiassa ja Venäjällä tautia on esiintynyt jo monta vuotta.

Uutispäivän mukaan Suomessa esiintyy vuosittain noin 350 tuberkuloositapausta, mutta näistä MDR-TB kantoja on ollut vain 0-4 vuosittain

**********************************

Elin tuberkuloosiparantolassa lapsuuteni ja nuoruuteni kuten jo tiedättekin. Sairaala oli iso kahdeksankerroksinen rakennus, jossa yhdellä osastolla oli ehkäpä 60-80 potilasta. Parantolassa oli siis enemmän potilaita kuin tautitapauksia Suomessa nykyään vuosittain. Kuolema oli meille sairaalassa asuville hyvin tuttu vieras. Potilasparat hyppelivät parvekkeilta alas maahan liiskaantuen, heitä löytyi metsistä puista roikkumassa. Kuolema oli elämää parempi vaihtoehto myös useille viereisen mielisairaalan asukeille.

Parantolassa oli kappeli. Siellä oli arkkuja ja siellä oli ruumiita. Ruumiit kuljetettin kärryillä kappeliin, jossa heidät laitettiin arkkuihin. Minun isäni kuljetti ruumiita ja joskus minä ja siskoni olimme auttamassa isää laittamaan ruumiita arkkuihin. Emme me ruumiita pelänneet, mitäs kuollut enää voi tehdä kuten äiti sanoi.

Koulumatkalla oli mielisairaala ja hautausmaa. Näiden kahden paikan ohi poljettiin pyörällä henki kurkussa. Mitähän me pelkäsimme...? Kun emme kerta ruumiita pelänneet.

Kortinpeluu oli lapsilta kielletty hupi. Aina kun äiti näki meidät pelaamassa, hän otti meiltä kortit pois. Mutta mehän löysimme ne uudestaan ja uudestaan. Ei hän synnillä pelotellut. Hän pelkäsi, että alamme pelata rahasta. Vanhempamme kuitenkin saivat pelata korttia. Heidän kanssaan kävi aina tuttu pariskunta pelaamassa.

Kansakoulussa piti kirjoittaa aine. Sain siitä 8 ½. Tässä on autenttinen kirjoitukseni, josta sain selkääni. Kameranremmillä isä huiteli ja varoitteli, että kotiasioista ei sitten enää kirjoitella.

Kun meillä kävi vieraita

Eräänä iltana puhelin pirahti oikein kiukkuisesti. Puhelu tuli K-kylästä. Puhelimen toisessa päässä oli N:n setä. Hän pyysi isää keilaamaan. Mutta isä sanoi:"Tulkaa te tänne, sillä minun täytyy kohta lähteä viemään vainajaa." Vähän ajan kuluttua he tulivat. Heidän mukanaan oli eräs tyttö. Hänen nimensä oli A. A ja minä luimme lehtiä melkein koko ajan. Isä, äiti, N:n täti ja setä pelasivat korttia. Mutta kohta isän täytyi lähteä vainajaa viemään. Kohta sen jälkeen vieraatkin läksivät kotiin.