Olin eilen metsäretkellä. Lähdin kameran kanssa liikkeelle klo 15. Minulla oli kaksi päämäärää: etsiä korvasieniä ja valokuvata kevään/kesän tuloa. Tulin järveä kiertävälle reitille metsän kautta, valmiita polkuja välttäen. Kuljin sienisilmillä. Näin paikkoja, jossa oli hakattuja tai kaatuneita puita, riensin sinne. En löytänyt sieniä. Yleensä ottaenkaan en ole korvasieniä löytänyt ennen viime kesää, jolloin niitä löysin ihan eri puolelta Suomea. Kai se tarvitsee hiekkaisen maaston menestyäkseen...?

Jatkoin matkaani kamerasilmin ja johan alkoi löytyä saalista. Huomasin kipeästi, että valokuvaaja tarvitsee hyvät polvet. Sekin harmitti, että oli vaaleat housut jalassa, kun rämmin polvillani kukkien tasalla.

Kello läheni 18:aa. Soitin miehelle:"Mene sinä talon yhtiökokoukseen. Minä olen vielä täällä metsässä." Hän oli unohtanut koko kokouksen ja oli menossa tyttärelle. Inhoan aivan hirveästi kiirettä. Alkoi suorastaan ahdistaa, kun melkein juoksujalkaa tulin kolmen tunnin r a u h a l l i s e n metsäretken jälkeen kotiin. Ja mikä oli palkka tästä: j o u d u i n lupautumaan hallitukseen, vaikka olin siellä metsässä päättänyt, että en missään tapauksessa mene hallitukseen. Tiesin, että paikkaa minulle aivan varmasti tarjottaisiin, koska koko edellinen hallitus erosi. Nöksähtivät niin pahasti yhdestä asiasta.

1572705.jpg