Meidän maamökillä eli Kaunolassa oli kanala. Se oli matala, pitkulainen rakennus, jossa oli aina hyvä puhtaiden purujen tuoksu. Äiti varmaan rakasti kanojaan, kun piti niistä niin hyvää huolta. Kanat palkitsivat hyvän hoidon ja munivat ahkerasti. Joka aamu äiti kävi pesillä ja toi sieltä tuoreita munia. Munat maistuivat ihanilta, nykymunissa ei ole samaa makua. 

Äiti ompeli polku-Singerillä lasten vaatteet ja omansa ja isän. Valmisvaateteollisuus teki vasta tuloaan. Aikuisille valmisvaatteita oli jo aikaisemmin, mutta lapsille vasta paljon myöhemmin.

Äiti oli tehnyt meille lapsille inkkarivaatteet. Housut ja paita olivat vaaleanruskeasta himmeäkiiltoisesta kankaasta. Kaula-aukon ympärillä oli neliskulmainen värikäs hapsu. Hihoissa ja lahkeissa taisi myös olla hapsua. Tärkein oli kuitenkin inkkaripäähine, joka oli tehty omien kanojen sulista. Se ulottui pitkälle selkään. Kenelläkään muulla ei ollut niin hienoja inkkaripukuja.

Siskosta ja minusta on kuva, jossa olemme sonnustautuneet inkkaripukuihin. Minulla on kädessäni tummanruskea pyöreähkö pajukori. Olemme juuri käyneet viemässä parantolan ylilääkärille kananmunia.