Lueskelin vuoden takaisia postauksiani. Kovasti on ollut synkeätä ja ankeata viime marraskuussa elämäni. Muistankin hyvin syyn, miksi aloin kirjoittaa lapsuudestani. Perusluonteeltani olen positiivinen. Elämän myllerryksissä mukaan on tarttunut niin paljon negaatiota, että välillä meinaan musertua sen alle. Varsinkin silloin, kun ympäristössäni on synkkiä ihmisiä ja läheisillä ei mene niin hyvin.

Aloin muistella auvoista, onnellista lapsuuttani ja voimaa, mitä sieltä olen saanut. Jännä on todeta, miten muistelu on toiminut: tämä marraskuu ei ole niin synkkä kuin edellinen, vaikka muut olosuhteet eivät olekaan paljon muuttuneet. Mies on yhtä ankea kuin ennenkin, yhdistyksen kanssa on lähes yhtä hankalaa kuin ennenkin. Tyttärellä sentään menee paremmin, kun hän on päässyt eroon ryyppäävästä puoliskostaan.