Kuinka surulliseksi tulenkaan lehtiartikkeleista, joissa kerrotaan jatkuvasta naisten alistamisesta tässä samassa maailmassa, jossa itsekin elän.

Minua kosketti suunnattomasti eilinen artikkeli, joka kertoi afganistanilaisen naisrunoilija Nadia Anjumanin kohtalosta. Hän joutui "kunniamurhan" uhriksi, koska hän kirjoitti ja julkaisi runoja. 25-vuotias Nadia Anjuman kuului lisäksi ompeluseuraan, joka oikeasti ei tehnyt käsitöitä, vaan peitenimikkeen takana oli naisten kirjallinen yhteisö. Järkyttäväksi tapahtuman tekee myös se, että puolivuotias lapsi jäi tämän surman kautta ilman äitiä. Mies väittää vaimonsa tehneen itsemurhan.

Kuvittelen, millaista olisi elää Suomessa, jossa ei naisilla olisi sananvapautta. Vaikka monessa asiassa olemme edelleen epätasa-arvoisia, Suomen naiset ovat vapaita toteuttamaan itseään ja unelmiaan. Saamme kirjoittaa, saamme sanoa, saamme kulkea vapaasti ja opiskella sekä tehdä työtä, jos sitä on.

Taliban-hallinto kielsi naisilta myös työnteon ja opiskelun. Afgaaninaiset eivät myöskään saaneet nauraa ääneen eivätkä käyttää kopisevia kenkiä.....

Tänään kerrotaan lehdessä turkkilaisiin naisiin kohdistuneista "kunniamurhista". Isä oli tappanut 34-vuotiaan tyttärensä, kun tämä oli tv:ssä kertonut joutuneensa lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Aiemmin samassa tv-ohjelmassa miehensä väkivaltaisuudesta kertoneen viiden lapsen äidin aviomies ampui ohjelman jälkeen bussiasemalla. Ja tämä maa on ehdolla EU:n jäseneksi!!

Vaikka jotenkin voin ymmärtää kulttuuritaustaa, jossa nämä hirmuteot tapahtuvat, en hyväksy niitä. 

Tapahtuuhan Suomessakin murhia, perheväkivaltaa. Tapetaan lapsia, aviomiehiä ja vaimoja. Mutta se ei vähennä vastenmielisyyttä miehisen ja perheen kunnian takia tehtyjä tekoja kohtaan.