Tälle päivälle asettamani tavoitteet olen saavuttanut ja olen siitä tyytyväinen. Lisäksi kävin kirjastossakin lainaamassa seuraavan lukutehtävän kirjan. Peter Höegin Lumen Taju imaisi heti. Kolmastoista lapsikin on vielä kesken. Luen nyt molempia.

Seuraan Ofelian kipuilua hänen blogistaan ja monia ajatuksia tulee mieleen. Hän käy nyt saman aikaisesti läpi samaa kuin minun tyttäreni, nimittäin eroprosessia. Erilaista näyttää olevan se, että Ofelian suhteessa on mukana myös väkivalta. Väkivaltaisen puolison kanssa ei kannata jäädä odottamaan huomista. Kerran lyönyt lyö toisenkin kerran. Kynnys lyömiseen madaltuu kerta kerralta. Lyöminenkin on oire jostain kuten päihteetkin, mutta sinua, Ofelia, ei ole tarkoitettu kipuilun hoitajaksi, vaan olet ennenkaikkea lapsesi äiti ja hänen hyvinvointinsa ja oma hyvinvointisi ovat nyt tärkeimpiä asioita elämässäsi. Samaa sanon tyttärelleni.

Pelkäsin kuollakseni tyttären miehen väkivaltaisuutta, jota ei oikeasti sitten ollutkaan. (Ainakaan vielä) Avoimesti puhuvat nyt erostaan ja molemmat hakevat omaa asuntoa. Tuho oli nähtävissä jo silloin, kun tämä nuori pari seurusteli, mutta kun jokaisen on oma tiensä kuljettava, niin neuvoista (varsinkaan omien vanhempien) ei paljon hyötyä ole. Nyt sentäs pääsen mukaan asuntoa katsomaan taas huomenna.

Heijastin tyttären ongelmia omiin kokemuksiini väkivaltaisen alkoholistin vaimona. Vaikka omat kokemukseni ovat jo kymmeniä vuosia vanhoja, ne ovat tulleet elävinä mieleen tätä prosessia seuratessa. Tytär on niin laihtunutkin. On pelkkää luuta ja nahkaa, vaikka sanoo syövänsä joka päivä. Lääkäri oli sanonut laihtumisen johtuvan stressistä, mutta tytär laitetaan lähempiin tutkimuksiin, jos paino vain laskee. Oma äitini arvasi ongelmat, kun hän näki mustelmat ollessamme yhdessä saunassa. Siihen aikaan ei avioliiton ongelmista äidille puhuttu eikä muillekaan eikä ollut blogeja.... Jotenkin oli sellainen mieli, että kun itse olen kumppanini valinnut, niin mun on tää kestettävä.